Seliö nousi F1-veneiden MM-avauksessa upeasti toiseksi

logo
Open in website.
image

Seliö nousi F1-veneiden MM-avauksessa upeasti toiseksi 

Mad-Croc Baba Racingin Sami Seliö on sijoittunut F1-veneiden MM-sarjan avausosakilpailussa Portugalissa toiseksi. Kilpailun voittoon ajoi lajin hallitseva maailmanmestari Ranskan Philippe Chiappe. Seliön tallikaveri Filip Roms joutui keskeyttämään ohjaamon asennetun incar-kameran irtoamisen takia.

F1-veneiden kaksinkertainen maailmanmestari Sami Seliö oli päivän kuljettaja Portugalin Portimaossa. Seliö osoitti omaavansa lujan luonteen ja hyvät kilpailuhermot, kun suomalaiskuljettaja nousi yhdeksännestä lähtöruudusta Portugalin GP:ssa toiseksi.

Seliö koki kovia kovan tuulen takia sunnuntaiaamupäivälle siirretyissä aika-ajoissa, jossa suomalaiskuljettaja kärsi Baba F1-veneen polttoaineensyöttöhäiriöstä. Aika-ajon yhdeksäs sija oli Seliölle iso pettymys, mutta myöhemmin iltapäivällä ajetun kakkossijan jälkeen ilmeet suomalaisleirissä olivat selvästi iloisemmat.

- Hyvä avaus kauteen. Olen omaan ajooni ja tiimini tekemiseen todella tyytyväinen, mutta en aivan jokaisen kanssakilpailijan suorituksiin. Kierroksella ohitettavat aiheuttivat turhan monen kierroksen ajan edessäni hämminkiä. Jotkut jopa peittelivät edessäni. Näin (Philippe) Chiappen jo muutaman kerran edessäni, mutta en päässyt kovasta yrityksestä huolimatta kertaakaan ohitusetäisyydelle.

- Yhdeksännestä ruudusta 12 sekunnin päähän voittajasta ei ole huono tulos. Kisa oli raskas, mutta kaiken kaikkiaan tämä oli hyvä avaus uudelle kaudelle. Viime kaudella alkanut palkintopallisijaputki jatkui. Kolmannen mestaruuden metsästämisen suhteen ollaan hyvin kartalla, Seliö muistutti.

 Incar-kamera pysäytti Romsin

Seliön tallikaveri Filip Roms kärsi aika-ajoissa samasta ongelmasta Seliön kanssa, 14 ruudusta kilpailuun startannut Roms oli noussut kilpailun puolivälissä jo seitsemänneksi, kun radan pääsuoralla meno hyytyi: sarjan promoottorin tv-ryhmän ohjaamoon asentama incar-kamera irtosi ja putosi suoraan moottorin niin sanotun tappokytkimen päälle. Kamera katkaisi Romsin veneen moottorin polttoaineensyötön hetkellisesti, mutta ehti aiheuttaa keskeytyksen.

- Kun täydestä vauhdista ja moottorin huippukierroksilla polttoaineensyöttö yhtäkkiä katkeaa niin se jättää varmasti jälkensä kilpamoottoriin. Kamera putosi suoraa katkaisijan päälle ja moottori kävi hetken aikaa ilman bensaa. Kun sain kytkettyä pumput uudelleen päälle niin moottori ei enää vetänyt kunnolla, joten oli keskeytettävä.

- Todella anteeksiantamatonta työtä tv-ryhmän taholta. Kamera jäi kaiken lisäksi pyörimään veneeni jalkatilaan. Ajoni oli hyvää koko ajan. Sen takia keskeyttäminen tällaisen syyn takia harmittaa ihan pirusti, Roms totesi.

Incar-kameran kiinnityksestä kärsi myös Seliö, jonka veneen ohjaamosta kamera putosi onnekkaasti lämmittelykierroksella, jonka jälkeen Seliön mekaanikko pystyi siirtämään kameran pois veneestä.

Kalle Viippo F4-S-luokassa kolmas

Mad-Croc Baba Racingin Kalle Viippo, 18, sijoittui F4-S –luokan kauden avauksessa hienosti kolmanneksi. Ruudusta yhdeksän kisaan startannut forssalaiskuljettaja teki alun vaikeuksien jälkeen hienon nousun palkintopallille.

Viime kaudella F4-luokassa MM-pronssia ajanut Viippo ei ollut ennen tätä päivää ajanut metriäkään Baban F4-venettä, joten suoritus oli hieno.

- Aika-ajoissa huomasimme, että moottori oli liian korkealla. Pudotimme sitä kisaan ja ajo kulki paremmin. Hyvä tulos siihen nähden, että ennen kisaa pääsin Baba-veneelläni ensimmäistä kertaa veteen tänään. Tästä on hyvä jatkaa kautta eteenpäin, Viippo totesi.

F1-veneiden MM-sarjan seuraava osakilpailu ajetaan kesä-heinäkuun vaihteessa Evianissa Ranskassa.

Tuloksia; F1-veneet, Portugalin GP, Portimao:

1. Philippe Chiappe (FRA) CTIC F1 Shenzhen China 50 kierrosta

2. Sami Seliö (FIN) Mad-Croc Baba Racing + 12,88

3. Duarte Benavente (POR) F1 Atlantic Team + 1 kierros

4. Alex Carella (ITA) Team Abu Dhabi + 1 kierros

5. Bartek Marszalek (POL) Blaze Perfomance + 2 kierrosta

….

10. Filip Roms (FIN) Mad-Croc Baba Racing – keskeytys

 

Tuloksia; F4-S-luokka, Portimao, Portugali:

1. Jeremy Brisset (FRA) F1 Team Atlantic 20 kierrosta

2. Sebastian Haugaard (DEN) Team Sweden + 12,56

3. Kalle Viippo (FIN) Mad-Croc Baba Racing + 52,59

 

Press-Photos, please click on the images for the print version. Credit: Marko Mäkinen

Fili

Filiå

Vene

Filip Roms

Our partners:
Official suppliers:
Suppliers:

Email Marketing by ActiveCampaign